Kieltämättä Apinan debyytti Infektikoa (2015) odottaessa, ja vielä sitä kuunnellessakin, huomasi pohtivansa oliko musiikkikentässä oikeasti tilausta uudelle yritykselle suomenkielistä rap rockia? Apinan tarinassa on hyvin paljon samaa kuin Stam1nan alkuaskelissa: joukkio tuli kuin takavasemmalta ja teki ihan kaikkea muuta kuin muut sillä hetkellä. Vieläpä, vastoin kaikkia odotuksia, valoi tuttuja juttuja uusiin muotteihin samalla herättäen henkiin moneen otteeseen kuolleeksi julistetun genren.
Leijonanaskel on ainoa mahdollinen tapa kuvailla eroa ensi- ja kakkoslevyjen välillä. Tämä on siksi merkittävä huomio, että Infektiko ei sekään ole vanhentunut päivääkään. Seuraajansa varjossa se kuitenkin näyttäytyy yksioikoisena, jopa naiivina. Niin merkittävä kasvutarina Iiris on, jokaisen sen esittäjänsä osalta. Eritoten vokalisti Henri Pesonen petraa niin puheen kuin laulunsa saralla, ja tarkkakorvaisimmat noteeraavat basisti Aake Lämsän linjoista peruspomputusta monimuotoisempia oivalluksia.
Yhtyeen saaga etenee hämmentävää vauhtia: vielä äskettäin helposti lokeroitu musiikkinsa on toki edelleen rytmisesti normeista poikkeavaa, mutta jo tässä kohtaa myös sovituksellisesti oivaltavaa ja miellyttävän melodista. Hokemien rinnalle on kasvanut maailmanluokan kertosäkeitä.
