Sakaran uusi kiinnitys Apina tippuu pahaan rakoon. Oululaisryhmän keitossa kiehuvat suomiräppi, vasemmalle kallistuva, vähän hatarasti kohdistettu yhteiskuntakriittisyys, funkisti nytkyttelevä bassottelu ja djentiltä tuoksahtavat riffit. Konsepti on kiinnostava, mutta toteutus voisi olla paljon parempikin.
Solisti-räpätti Pessin laulu on niekkuineenkin mukiinmenevää, mutta räpäytyksen flow on tasaista ja soljuvaa kuin jäinen pottupelto. Suomen kielen luontevasti räppiin sovittamiseen täytyy olla verbaalinen nero, eikä Pessi sitä ihan ole. Kappaleista puuttuu imu eikä riffiosastollakaan kuulla mitään, mitä eräs lemiläisyhtye ei olisi tehnyt paremmin jo aikaisemmin. Apinan yhteiskuntakriittisyyttäkään ei voi oikein kypsäksi kehua, kun esimerkiksi Kohun sanoituksissa samalla viivalla ovat niin Nyberg kuin lööppijournalismikin.
Metallinkin kuuluu kehittyä koko ajan uusiin suuntiin ja Apinan kaltaiselle yhtyeelle on tässä ajassa epäilemättä tilausta. Idea on hyvä, mutta debyytillään Apinasta ei kelpo yrityksestä huolimatta tule vielä sen enempää Rage Against The Machinea, Palefacea kuin uutta Stam1naakaan.
