AKERCOCKE: Choronzon

Arvio julkaistu Soundissa 10/2003.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Superlatiiveja ei ole puuttunut, kun brittiläiset metallimediat ovat ottaneet Akercocken siipiensä suojiin. Milloin yhtyettä on kutsuttu kotimaansa suurimmaksi toivoksi rankemman metallin saralla, milloin taas seuraavaksi Cradle Of Filthiksi.

Arvio

AKERCOCKE
Choronzon
Earache

Superlatiiveja ei ole puuttunut, kun brittiläiset metallimediat ovat ottaneet Akercocken siipiensä suojiin. Milloin yhtyettä on kutsuttu kotimaansa suurimmaksi toivoksi rankemman metallin saralla, milloin taas seuraavaksi Cradle Of Filthiksi. Allekirjoittaneen kirjoissa Akercocken kaksi aikaisempaa albumia ovat olleet sekavia kokonaisuuksia huonoilla soundeilla varustettuna, mutta Choronzon on toista maata.

Queensrÿchea ja Cannibal Corpsea miksannut Neil Kernon on saanut Choronzonilla Akercocken musiikin loistamaan ja soimaan aivan uusissa sfääreissä. Levy ei pelkästään käy päälle, vaan syleilee ensin viettelevästi, kunnes iskee hampaansa syvälle kaulaan. Onnistuneen soundipolitiikan ansiosta yhtyeen sinfonisen ja tunnelmallisen metallin liitto black- ja death metallin kanssa pääsee vihdoin oikeuksiinsa.

Akercocke ei noudata normaaleja sävellyskaavoja lainkaan, vaan yhdistelee surutta eri teemoja ja sävyjä muodostaakseen voimakkaita tunnelmia kappaleiden sisällä. Choronzonia voisikin kutsua soundtrackiksi modernin ajan maailmalopusta kertovaan elokuvaan, missä piinaavat tunnelmat seuraavat toisiaan alati kiihtyvällä tahdilla. Valo pilkahtaa ainoastaan ajoittaisten suvantokohtien myötä, vain hukkuakseen taas armottoman salamasodan alle.

Hämmästyttävintä on, että Akercocke saa tämän apokalyptisen sillisalaatin toimimaan. Jo sen vuoksi Choronzon on yksi tämän vuoden merkittävimmistä albumeista ja tutustumisen arvoinen kaikille rankemman metallin kuulijoille. Tässä levyssä riittää pureskelemista pitkään. 

Lisää luettavaa