Harvoin havahtuu yhtä ristiriitaisista aatoksista kuin tämän levyn kuunneltuaan. Black Gives Way To Bluella soittaa aivan Alice In Chainsin oloista musiikkia yhtye, joka kuulostaa häiritsevästi aidolta Alice In Chainsiltä.
Sisällöllinen syy on helppo paikantaa: biisit tulevat samasta kynästä kuin huippuaikoina parikymmentä vuotta sitten. Esityksen puolella ajaudutaan harmaalle alueelle. Bändi jytää parhaimmillaan kuin ennen, mutta laulaja ei ole sama. Ja tässä tapauksessa se on erityisen ratkaiseva seikka.
Nykykokoonpanosta ovat alkujäseniä kitaristi-biisintekijä Jerry Cantrell ja rumpali Sean Kinney. Basisti Mike Inez tuli mukaan kahden ensimmäisen albumin jälkeen. Originaali laulaja Layne Staley kuoli huumeyliannostukseen huhtikuussa 2002.
Nyt Staleyn saappaissa seisoo William DuVall, joka ei tee elettäkään tuodakseen keitokseen jotain persoonallista. Hän tekee kaikkensa kuulostaakseen edeltäjältään, mikä on traagista. Etenkin kun sooloartistinakin vakuuttaneen Cantrellin stemmalaulut ovat ennallaan ja vain korostavat yhtyeen viljalti imitoitua ominaisilmettä.
Yksikön nykyinen päämotiivi näyttäisi olevan nostalgia. Ja koska Staley ei haudan takaa palaa, orkesteri ei voi enää ikinä tulla entisekseen. Täten maailman paras Alice In Chains –tribuuttibändi vuonna 2009 on Alice In Chains itse.
