AND THE LEFTHANDED: In The Kingdom Of Shadows

Tätä paluuta on odotettu vesi kielellä. Kaikki kunnia edesmenneelle Op:l Bastardsille, jonka elektrohäröilyssä oli oma kiehtova arvaamattomuutensa, mutta joka ei ikinä noussut levyttävänä ryhmänä villien keikkojensa tasolle. Odotusta korosti entisestään viimeiseksi Larry-etuliitteen kera julkaistuksi levyksi jäänyt Quantum Rider (1998), joka on osoittautunut vuosien kulutusta mainiosti kestäväksi teokseksi.

Kuuden vuoden kuluessa on kieltämättä muutosta tapahtunut, mutta ei aivan niin paljon kuin olisi voinut odottaa. Yksi suurimmista eroista menneeseen on instrumentaaliosuuksien huomattava kasvu. Puhtaita instrumentaaleja In The Kingdom Of Shadowsilla on vain kolme, mutta pitkien introjen ja seikkailevien väliosien vuoksi lauluosuudet tuntuvat jäävän levyllä vähemmistöön. Tämä ei onneksi vaikuta heikentävästi levyn rakenteeseen, vaan kaikista pienistä ja isommista pätkistä koostuu yhtenäinen, elokuvallinen palapeli. Ensimmäinen mieleen tuleva vertailukohta onkin Air-kaksikon loistava soundtrack Sofia Coppolan ohjaamaanVirgin Suicides -elokuvaan. Yhtäläisyysviivojen vetäminen And The Lefthandedin ja Airin välille ei vaadi muutenkaan suurta älynväläystä – molempien levyjä leimaa kiireetön tunnelma, johon retrokoskettimet, huilut ja muut pillit sekä akustinen kitara pääsevät piirtämään omat persoonalliset jälkensä. Yhteistä bändeille on myös piittaamattomuus perinteisestä popmusiikkikaavasta. Progevärähtelyt ja paikoin jopa täysin päämäärättömiltä vaikuttavat jamittelut löytävät paikkansa muotovalioiden kolmen minuutin iskusävelmien vierestä, lopputuloksen ollessa kuitenkin täydellisessä balanssissa. Harvat yhtyeet pystyvät siihen ja And The Lefthanded on yksi niistä.

Yksittäisistä kappaleista on pakko nostaa esiin Kaukolammen ja norjalaisen Anne L.B. Strandin (eli poptähti Annien) duetoima Rocket Rock, joka haiskahtaa vahvasti taannoiselta Iggy Popin ja shokkirokkari Peachesin Rock Show -vetäisyltä. Aivan yhtä räävitön ei Lefthandedin luenta ole, mutta tämä sentään sisältää jonkinlaisen melodian. Biisi tuo selvästi lisää rosoisuutta yllättävänkin helposti nieltävälle levylle, mutta kokonaisuuden kannalta se tekee vain hallaa – varsinkin kun In The Kingdom Of Shadows -levylle ei materiaalia ole kertynyt paljoa. Piirun verran alle neljäkymmentä minuuttia riittää tyydyttämään pahimman nälän, mutta pientä jälkiruoka-ekstraa se jättää kaipaamaan.

Tämänkin voi antaa anteeksi, kunhan seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa yhtä kauan.