THE ANIMALHOUSE: Ready To Receive

Ride -yhtyeen jäsenillä on takanaan loistava tulevaisuus. Uransa loppupuolella The Byrds -sointia ja vähän rokkaavampiakin kertaustyylejä tavoitelleiden kenkiintuijottelijoiden soittajista rumpali Loz Colbertin ja laulaja/kitaristi Mark Gardenerin The Animalhouse rämpii esikoisalbumillaan suossa muniaan myöten, mutta ei heillä sentään yhtä huonosti mene kuin yhtyeen toisella laulaja/kitaristilla Andy Bellillä, jonka Hurricane #1 naurettiin ulos markkinoilta toisen albumin jälkeen ja jonka piti pestautua Oasiksen kiertuebasistiksi (!) välttyäkseen taksikuskin hommilta. Basisti Steve Queraultin myöhemmistä vaiheista ei ainakaan minulla ole mitään tietoa. Oxfordin superyhtyeessä soittavat Lozin ja Markin lisäksi Supergrassin I Should Cocon tuottanut multi-instumentalisti Sam Williams ja pari statistia.
58-minuutisella albumilla ovat ilonaiheet vähissä. Levyn materiaali ei nouse lentoon kuin pariin otteeseen. Sunday Driverin harmoniat muistuttavat Riden Going Blank Again -albumin ajattomasta euforiasta ja ilmavuudesta ja Always Be on tässä seurassa todella yllättävä Surf's Up -pastissi. Sen sijaan esimerkiksi Wastedin teennäistä uhkaa ja likaisuutta ei voi nauramatta kuunnella (kappale kuulostaa suunnilleen yhtä uskottavalta kuin, jos Egotrippi päättäisi ruveta vaaralliseksi ja katu-uskottavaksi rock-bändiksi) ja Smallin maitohappoisesta väkinäisyydestä ei uskoisi, että asialla ovat pitkän linjan pop-veteraanit. Kaiken kaikkiaan albumia leimaa sellainen tyylittömyys ja hakuammunta, että tilanteessa on jotain lähes epätoivoista. Hurricane #1 onnistui venyttämään uransa kahden albumin mittaiseksi. The Animalhouse tuskin jaksaa yhtään kauemmin.