ANVIL: Speed Of Sound

Arvio julkaistu Soundissa 06/1999.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.
Anvil oli aikoinaan se ihan oikeasti hyvä bändi. Anvil jäikin eräänlaiseen väliinputoajan asemaan, vaikka vuonna 1982 ilmestynyt Metal On Metal toimi mainiosti

Arvio

ANVIL
Speed Of Sound
Massacre

Anvil oli aikoinaan se ihan oikeasti hyvä bändi. Anvil jäikin eräänlaiseen väliinputoajan asemaan, vaikka vuonna 1982 ilmestynyt Metal On Metal toimi mainiosti

Anvil on julkaissut levyjä jotakuinkin tasaiseen tahtiin, joskin Worth The Weightin ja Plugged In Permanentin väliin jäi viiden vuoden tauko. Ilmeisesti tuota jälkimmäistä voi viimeistään nyt pitää jonkinlaisena lupauksena tulevasta, kun antologia-julkaisukin on tulossa pikapuoliin.

Speed Of Sound on sama asia kuin tervetuloa takaisin 80-luku. Thrashin perinteet ovat kunniakkaalla tavalla tallessa ja yhtyeen tavassa juntata biisinsä tajuntaan on jotain hyvin tuttua. Speed Of Soundia kuunnellessa voi ymmärtää myös heitä, jotka aikoinaan naureskelivat Anvilin yltiöpäiselle vakavuudelle. Mutta juuri se vakavuus Anvilissa niin hauskaa onkin. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa