ARTO MUNA JA MILLENNIUM: Syksyn sävel

Arto Muna ja hänen helsinkiläisistä rock-henkilöistä koostuva taustayhtyeensä lyö lämpimälle keskikaljalle ja vähän oksennuksellekin haisevan leimansa suomalaiseen iskelmäperinteeseen. Tai eihän tässä tietenkään pelkästä iskelmästä ole kyse. Itse Arto kuulostaa paikoitellen epäilyttävästi Mustajärven Patelta ja orkesterin soundikin tuo mieleen pikemmin Popedan kuin vaikkapa Baddingin ja Dannyn 70-luvun huipputuotannon herkkyyden.
Niittivyöt, nahkahousut ja mustaksi maalattu tukka eivät nosta ollenkaan tämän iskelmärock-levyn pisteitä. Syksyn sävelellä on joitain kaikkien onnistuneen draaman perusperiaatteiden mukaan kirjoitettuja biisejä, esimerkiksi Marraskuinen kuu on ihan vetävä Born To Run -yritelmä, mutta silti päällimmäiseksi mielikuvaksi nousee täydellinen tarpeettomuus. Etenkin levyn 10 viimeistä minuuttia (aivan n-a-u-r-e-t-t-a-v-a versio Ison D:n Kuusamosta sekä siitä aina kännissä olevasta Möö TV:n juontajasta kertova Jani) ovat silkkaa kidutusta. Helsinkiläisillä on outo huumorintaju.
Jostain syystä Artolle ja orkesterille ei ole riittänyt se, että pojat ovat saaneet kiertää yhden kesän ympäri Suomea juomassa viinaa, tappelemassa Transitin tavaratilassa ja naurattamassa naisia. Rock-festivaalien ilostuttajana Arto Muna ja Millennium on ihan kiva juttu, mutta tämän levyn olisi voinut aivan yhtä hyvin jättää kokonaan tekemättä. Ja jos minulta kysytään, niin Eläkeläisetkin olisivat voineet jättää vitsinsä yhteen kesään.