Tuntuu ehkä hieman pöhköltä kuulla lupauksia ”indien uudesta tulemisesta”, kun niitä tulemisia on saanut todistaa aina muutaman vuoden välein. Populaarimusiikki nyt kuitenkin aivan varmasti tulee, menee ja tulee aina uudestaan.
Mutta kenties Bar Italian jäsenet tietävät tämän oikein hyvin. Haluan uskoa, ettei Dean Bluntin mysteerikaveripiiristä koottu bändi pode sellaista erikoismieshybristä, jossa kukaan todella ajattelisi olevansa jonkin genrerenessanssin edustaja tai indien kaivattu pelastaja. He yksinkertaisesti ovat siirtyneet 2020-lukulaiseen kiertotalouteen, jossa yhä toimivan esineen voi vain poimia kirpparilta käyttöönsä ilman, että on kuviteltava olevansa Kuolleenmeren kääröjen löytäjä.
Yhtye tuntuu sisäistäneen, että jos indiemusiikissa on jotain pelastamista, pelastuu se tekemällä genrelle soittolistaradiokäsittely.
Yhtye tuntuu sisäistäneen, että jos indiemusiikissa on jotain pelastamista, pelastuu se tekemällä genrelle soittolistaradiokäsittely. Turha keksiä mitään uutta ja mullistavaa. Pyöritetään samoja vanhoja levyjä niin kauan, että ne syöpyvät jokaiseen selkäpiihin, mainokseen, suoratoistohittisarjaan ja Tiktok-reelien taustalle.
Bar Italia on sitä paljon puhuttua levyhyllymusiikkia. Oikeasti se tarkoittaa, että jos genre miellyttää, voit tyhjentää 20 000 vinyylin levyhyllysi ja ostaa korvikkeeksi pelkästään tämän albumin. Säästyy tilaa. Kaikkia vaikutteita ja referenssejä on oikeastaan turha yrittää listata. Tracey Denim kuulostaa jokaiselta 1980–90-luvulla tehdyltä vaihtoehtobrittilevyltä ja myös jokaiselta niitä myöhemmin emuloineelta levyltä. Tuloksena on hahmoton, tumma, tyylikäs möykky.
Jopa nimi Bar Italia on jotenkin vastustamattoman tyhmä. Siinä on yhtä vähän järkeä kuin The Curen Boys Don’t Cry -albumin kannessa pyramideineen ja palmuineen. Vitsiltä kuulostava tyylirikko haastaa tekemään pahemman tyylirikon, vertaamaan musiikkia arviossa ruokaan. On ihanaa, kuinka näin yksinkertaisista perusraaka-aineista saa laitettua jotain näin maistuvaa. Tässä kertaustyylikeitossa ei ole hitustakaan omaperäistä tai yllättävää, mutta on se tavattoman hyvää.
