Kannetaankohan Bar Italian pöytään lintua vai kalaa? Lontoolaistrio vaikuttaa energisimmilläänkin tyystin välinpitämättömältä ja syrjäänvetäytyvältä. Kaikesta kuitenkin aistii, että yhtye haluaa soida juuri näin: harkittua viitekehystä myötäillen, indietrendin aallonharjaa kyntäen.
The Twits ilmestyy vain puoli vuotta kehutun Matador-debyytin Tracey Denimin jälkeen. Tiiviin julkaisuvälin aikana musiikillista linjaa ei ole tarkistettu tai sävelkynää vaihdettu. Niinpä kosiskelemattomien kappaleiden uumenista on jälleen helppo kaivaa esille Sonic Youthin ja Pavementin romuluinen tukiranka, jota ympäröivät massat paljastavat Bar Italian kotimaan: muusikoiden suhde esimerkiksi Wireen, The Cureen ja The Wedding Presentiin lienee tiivis ja omaksumishaluinen.
Albumin kolho riffittely ja flegmaattisina dialogeina valuvat lauluraidat kertovat Bar Italian arvoista mutta myös tyylitajusta – sen musiikki kuulostaa paradoksaalisella tavalla sekä väärältä että oikealta. Ja vaikka tunnustellen löytyvien yhteissointien varassa rakentuva vetovoima on haurasta, sinnittelee jokainen ääni perehtymisen arvoisena ja kudosmaisuudessaan kiehtovana.
Valmiiksi laulut eivät jalostu, eikä niiden tarvitsekaan. Riittää että yhteys on avattu ja aihioihin ladattu riittävästi vihjeitä. Kuulija täydentäköön kuvan.
