Arvio: Baritonisaksofonien sensuelli alapään ylistys – Joakim Berghällin jonotusmusiikki on nautinnollista kuultavaa

Joakim Berghäll Dark Roast 006
Edelleen jonossa
Boulder

Tällä loistavasti nimetyllä albumilla voisi hyvin olla toinenkin osuva nimi: alapään ylistys. Vai tuleeko teillä mieleen toista levyä, missä jutun juonena on kolmen baritonisaksofonistin saumaton yhteistyö?

Tuotannostakin vastaava puhaltaja Joakim Berghäll on tässä siis samassa rintamassa Linda Fredrikssonin ja Max Zengerin kanssa. Koko kolmikko tarttuu myös bassoklarinettiin ja Zenger lisäksi bassosaksofoniin ja kontrabassoklarinettiin. Kortensa kekoon kantavat myös sähkökitaristi Jere Haakana sekä Tuomas Timosen ja Jori Huhtalan notkea rytmisektio.

Useimmat ehkä ajattelevat ”barskan” yhteydessä ensinnä sitä ison fonin äänialan römäkkää päätä, mutta Berghällin posse korostaa vastakkaista osastoa ja todistaa ohessa sen vaietun faktan, että baritoni on ehkä koko foniperheen herkin ja sensuellein jäsen. Erinomaisen lämmin jälki on kauttaaltaan nautinnollista, ja asiaa vain parantaa se, että johtajan sävellykset eivät noudata niitä tyypillisiä jazzin kaavoja. Haakanan kitarointi tuo sointiin rock-sävyjä.

Pääsääntöisesti mennään rauhallisissa tunnelmissa, vaikka tarpeen tullen kiihdytään melkein huomaamatta melkoiseen kiehuntaan. Virityksen monikerroksisuudesta kertoo jotakin se, että monen kuuntelun jälkeenkin kiekko vain kasvaa.

Kyllä minun käämini palaisivat huomattavasti harvemmin, jos niissä meitä kaikkia piinaavissa jonoissa ollessaan saisi kuunnella tällaista musiikkia.