Arvio: Gus G:n soololevyn kappaleet ovat ankeita, mutta kitarajumalan soittotaituruus pelastaa paljon

Arvio julkaistu Soundissa 4/2018.
Kirjoittanut: Marko Säynekoski.

Arvio

Gus G
Fearless
AFM

Gus G:n sooloura jatkuu triona basistilaulaja Dennis Wardin ja rumpali Will Huntin kanssa. Ensin mainittu on tuttu Pink Cream 69:n ja jälkimmäinen Evanescencen sekä Black Label Societyn riveistä. Gus G. pitää itse vahvuutenaan sitä, että materiaali poikkeaa reilusti Firewindin materiaalista. Tärkeämpää kuitenkin on, mitä bändi on asettanut esille.

Fearless käynnistyy varsin metallisella jytinäraidalla, mutta perusasetelma on kuitenkin lähempänä hard rockia. Gus G. pääsee esittelemään riittävästi kykyjään, mutta valitettavasti itse sävellykset ovat hämmästyttävän laimeita Gusin revittelylle. Kokonaisuudesta jää mielikuva, ettei yhtye ole sävellysvaiheessa jaksanut sittenkään haastaa itseään tarpeeksi ja päästänyt läpi myös kovin köykäistä riffittelyä.

Levyä kuvaa hyvin se, että bändi on valinnut coveriksi Dire Straitsin muinaisen hitin Money For Nothing, joka metallin suunnasta tarkasteltuna vaikuttaa jokseenkin lattealta ja mielikuvituksettomalta. Parhaimmillaan ryhmä on instrumentaaliraidalla Thrill Of The Chase, kun Gus pääsee venyttelemään nättejä legatojaan ja tiluttelemaan vähän melodisemmassa hengessä.

Vaikka Fearless onkin monella tapaa kovin keskinkertainen kokonaisuus, Gus G:n taituruus ja virtuositeetti pystyy pelastamaan paljon, ja lopulta bändi ottaa työvoiton omista biiseistään.

Lisää luettavaa