Helsingin jamiskenestä ja tyylikkäästä pukeutumisestaan tunnettu Juho ”Kihara” Pitkänen on käyttänyt yhden ihmiselämän verran aikaa ainakin Jimi Hendrixin soiton tutkimiseen muun muassa coverbändin riveissä. Kiharan toisella levyllä oppeja käytetään harkiten ja hyvällä maulla, vaikka bändissä onkin Henkka-tribuutista tuttuja soittajia.
Juurevat kitaramusiikin sävyt kuuluvat Kiharan levyllä ja mies tekee kunniaa Hendrixin ohella Eric Claptonin ja Jeff Beckin kaltaisille Stratocaster-legendoille. Vaikutteita on havaittavissa R.E.M.-tyylisestä aikuisrockista (Wilderness) sekä Neil Youngilta (Here Again). Minkään uuden tai mullistavan äärellä ei olla. Kyseessä on Kiharan soololevy, orkesteri komppaa. Myös kantrin sävyjä on havaittavissa pedal steel -tyylisissä bendeissä. Monista kollegoistaan poiketen levyn sooloista ei tule fiilistä, että niihin olisi käytetty itse kappaletta enemmän energiaa. Sävellykset ovat hyviä ja biisit toimivia.
Levyä kuitenkin vaivaa keskitempoisuus. Koko levy junnataan läpi samalla leppoisalla pyörityksellä. Kahdeksan kappaleen mitta on sopiva, mutta jossain loppupuoliskolla meinaa tulla fiilis, että eikö tämä kappale, kertsi tai säkeistö tullut jo kertaalleen.