Samphan debyyttialbumi Process (2017) on hieno albumi. Levy on hiukan epätasainen, mutta huippukohdat ovat upeita. Kun kuuntelin Lahai-uutukaista ensimmäistä kertaa, olin innoissani. Levy kuulosti joltain tyystin muulta kuin debyyttilevy.
Muutoksen huomaa ehkä parhaiten siinä, miten pianon rooli musiikissa on muuttunut. Uutuuslevy on soinniltaan huomattavasti elektronisempi. Nyt piano on soitin muiden joukossa eikä koko musiikin selkäranka, kuten ensilevyllä.
Levyn alussa on useampi, kireillä drum ‘n bass -rytmeillä sävytetty kappale. Processilta tutun mietteliään meiningin limittyminen hyperaktiivisiin rumpuosuuksiin tuntui tuoreelta. Hiukan epätasapainoiseksi levy kyllä jää, kun kappale kappaleelta meininki säyseytyy ja uutuudenviehätys liudentuu.
Lahai ei tempaa mukaansa edeltäjänsä tavalla. Myönnän, että osin tämä liittyy siihen, ettei englanti ole äidinkieleni. Processin laulut puhuttelivat jo otsikkotasolla ja jäivät lauseina mieleeni kummittelemaan. Nyt sitä ei tapahtunut.
Lahai on eittämättä laadukas levy ja tarjoilee kiinnostavaa taiteellisemman laidan r’n’b-ilmaisua. Myönnän levyn vahvuudet, mutten voi sanoa olevani varauksettoman ihastunut.