Arvio: Kumpi on kovempi: Skeletor vai Evil-Lÿn? Perinnehevibändin debyytti ei piittaa moderneista hömpötyksistä

Evil-Lÿn
Disciple Of Steel
No Remorse

Masters Of The Universe -lelujen maailmasta epäilemättä nimensä napannut Evil-Lÿn ei hirveästi piittaa heavy metalissa vuoden 1989 jälkeen tapahtuneista kehitysaskeleista. Tamperelaisyhtyeen ensimmäinen täyspitkä Disciple Of Steel kunnioittaa aidon, vanhakantaisen heavyn perinteitä koko olemuksellaan aina logoa ja ihanan pöhköä kansitaidetta myöten.

Vaikka se yhtyeen musiikista kaiken kertookin, tahallisen old school ulkoasu antaa väärän kuvan levyn tasokkuudesta. Evil-Lÿn ei ole käppäheviä vaan taitava, vuosikausia osaamistaan jalostanut bändi, jolla on nippu tiukkoja biisejä ja raudanluja sovituksellinen tyylitaju. Evil-Lÿn lainailee isommiltaan juuri sen hippusen verran, ettei kenenkään ainakaan tarvitse kysellä vaikutteiden perään.

Solisti Lasse Heinosen laulu on karhean miehekästä ja toisin kuin moni muu, jätkä ääntää englantia suomalaisella korostuksella rinta rottingilla. Biiseihin on löydetty oiva tasapaino tykittelyn ja tunnelmoinnin kesken. Jämäkästi soitetut, sopivan pehmein soundein soivat perinnehevihelmet koristelee kitaristikaksikko Anssi Salonen ja Lassi Tiainen, jossa on tilusankaruutta enemmän kuin kotitarpeiksi.