Arvio: Lamb Of God piehtaroi ihmisinhon mudassa – Uusi Omens-albumi vyöryttää synkällä logiikalla äärirajoille asti

Lamb Of God
Omens
Nuclear Blast

”All I see are omens”, toteaa Randy Blythe, ja näinhän se on. Lähivuosina koko maailma tuntuu ottaneen kurssin kohti helvettiä, eikä tämä ole jäänyt Lamb Of Godiltakaan huomaamatta. Siinä missä musertava VII: Sturm und Drang (2015) sai syntynsä tahattomasta tragedista, on Omensin polttoaineena myrkyllisenä kiehuva viha ja pettymys. Ja kuten seitsemän vuotta sitten, tälläkin kertaa lopputuloksena on hengästyttävän väkevää tykitystä.

Kuten tavallista, Lamb Of God pysyy lestissään: Blythe johtaa kappaleita demonisella ulosannillaan ja kitaristit Mark Morton ja Will Adler sahaavat dempattuja riffejään käytännössä koko ajan samassa sävellajissa. Mutta kun hommat hoidetaan näin pitelemättömällä vimmalla, kokonaisuus toimii. Gomorran, Ditchin ja Ill Designin kaltaisilla kappaleilla yhtye kutsuu mukaansa piehtaroimaan ihmisinhon mudassa, ja tarjous on tenhoava. Armoa annetaan vasta päätöskappaleessa ja siinäkin vain hetkittäin.

Joillekin Omens saattaakin olla liiallinen vyörytys. Mutta sen armottomuudella on oma synkkä logiikkansa ja järjestyksensä. Harvoin puhtaasta vitutuksesta syntyy mitään näin johdonmukaista ja mukaansatempaavaa.