Ei liene yllätys, että Lamb Of Godin uusi albumi on vihantäyteisen aggressiivinen, massiivisesti kirskuva metallijärkäle, jonka joustavuusominaisuudet täsmäävät teräspalkin kanssa. Se kuitenkin yllättää, että bändi laajentaa sointiaan ja biiseissä on entistä enemmän variaatiota rankkuuden kärsimättä. Miksi juuri nyt, seitsemännellä levyllä?
Sävellystavan muutoksella voi olla osuutta asiaan. Kuten edellisestä Soundista (1/2012) selvisi, bändi nauhoitteli ensimmäistä kertaa uransa aikana, kitaristi Mark Mortonin johdolla, ideoita talteen kiertueen aikana. Lopulta läjässä oli normaalia enemmän aineistoa aiempaa pidemmällä aikavälillä syntyneenä, ilman pakon tuntua. Lamb Of Godin aistikkain ja vaihtelevin albumi alkoi muotoutua. Bändin tavaramerkki, panteramainen rähinä, on silti tallella.
Metallia kaatuu niskaan tonnikaupalla, ensimmäisestä sisäänhengityksestä viimeiseen huutoon, mutta nyt mukana on tempoiltaan muuttuvampia, erilaisia metallityylejä ja jopa punkia yhdisteleviä ja akustisia osia sisältäviä kappaleita, joilla Lamb Of God pesee kasvonsa. Ensikosketuksella Resurrection tuntuu yhtyeen selvästi viekkaimmalta ja mahdollisesti parhaiten pitkäaikaista kuuntelua kestävältä albumilta.
