Levyarvio: Lamb Of God tykittelee saman kaavan kautta – Nimikkoalbumi ei ole bändin parhain tai freesein levy

Lamb Of God
Lamb Of God
Nuclear Blast

Nokkamies Randy Blythe on julistanut bändinsä uuden levyn nimen olevan statement siitä, miten ”tätä on Lamb Of God tässä ja nyt”. Ja tottahan Blythe puhuu, sillä yhtyen nimeä kantava albumi on juurikin niin Lamb Of Godin kuuloinen kuin voi olla, niin hyvässä kuin myös pahassa.

Kaikki on paperilla kunnossa. Soitto kulkee. Soundit ovat iskevät ja tuhdit. Groove ja melodiat ovat tallella. Blythe murisee uskottavasti. Kaikki tämä on kuitenkin kuultu ennenkin ja vähän vielä parempana ja freesimpänä jo bändin aiemmilla levyillä.

Pitkäaikainen rumpali Chris Adler erosi yhtyeestä ennen levyn tekoa ja totesi haastatteluissa kyllästyneensä siihen kaavaan, johon bändi on kangistunut. Lamb Of Godia kuunnellessa miehen kommentit käyvät järkeen. Levyllä kannuja hakkaa Prongista ja Winds Of Plaguesta tuttu Art Cruz, joka soittaa kuitenkin niin adlermaisesti ettei eroa juuri huomaa.

Lamb Of Godissa ei sinänsä ole mitään vikaa ja esimerkiksi singlelohkaisut Memento Mori ja Checkmate sekä Bloodshot Eyes ovat mainiota tykittelyä. Fanit saavat kyllä rahoilleen vastinetta, mutta ei tällä kärkisijoja hätyytellä, kun bändin koko tuotanto laitetaan paremmuusjärjestykseen.