Arvio: Laua Ripin ahdistavalla levyllä kiteytyy nykysukupolven pettymys boomereiden ilmastotoimiin

Laua Ripin eli Laura Nevanperän kolmoslevy ei ole mitään iloista kuunneltavaa. Päinvastoin: tämä on ihan vitun ahdistavaa musiikkia. Peilisydän on, sen sanoituksia lainaillen, aamuneljän nimetön tunne, luutumaton murtuma ja omien ääriviivojen mukaan piirretty kuoppa.
Eritasoisia tuhoutumisia käsitellään tummanpuhuvan rapin, EBM:n ja witch housen tahdeissa. Nevanperän ulosanti on päänsisäistä monologia muistuttavaa runonlausuntaa, joka ajoittain purkautuu ulvovaksi huudoksi. Edelleen: aika vitun ahdistavaa.
Tunnelataus kääntyy albumin eduksi, sillä parhaiten Peilisydän toimii tunnelmien luojana. Hypnoottisena vyöryvä levy nielaisee sisäänsä ja sylkäisee 45 minuuttia myöhemmin ulos. Kappaleita onkin vaikea kuunnella yksittäisinä annoksina – paitsi Esivanhempia, jonka kertosäe kiteyttää nykysukupolven pettymyksen boomereiden ilmastotoimiin todetessaan, että ”ne tiesi sen, ne tiesi sen / ja silti teki sen”.
Peilisydämen kotikutoinen äänimaailma on taatusti tietoinen valinta. Pidän sitä silti tyylivirheenä, sillä tuhdimmilla biiteillä ja enemmän pintaan miksatuilla vokaaliraidoilla tämä albumi voisi olla jopa musertava.