Arvio: Levy-yhtiön edustajan naama lienee mennyt vakavaksi, kun Three Days Grace on esitellyt uusinta albumiaan

Arvio julkaistu Soundissa 3/2018.
Kirjoittanut: Mikko Merilinna.

Arvio

Three Days Grace
Outsider
Sony

Kanadalainen Three Days Grace on haluamattaankin mukava raskaan rockin ryhmä. Aggressiivisimmillaankin ylitsepursuava melodisuus pintautuu ja muistuttaa ajoittain jopa maanmiehiensä Rushin sävelmaailmaa. Yhtye tuntuu olevan jonkinlaisessa identiteettikriisissä: sen on yhä tuotettava post-grungeaan, joka on tuonut mainetta ja mammonaa etenkin Yhdysvaltojen puolella, mutta bändin sävellykselliset ambitiot suuntautuvat selkeästi muihin suuntiin.

Bändin kuudes albumi soi koko ajan keskitempoisena, painavana ja tyylikkäänä. Parhaimmillaan levy on sointu- ja laulupohjaisissa kappaleissaan, ensimmäisenä esimerkkinä upea lopetusbiisi The Abyss. Kun Three Days Grace riffittelee metallibändien tavoin, se kuulostaa köykäiseltä.

Outsiderin kaltaisten levyjen täytyisi sisältää radiohittejä, joita sitten voidaan luukuttaa rocktaajuuksilla kyllästymiseen asti ja kaupitella leffojen soundtrackeille. Sellaisia ei nyt ole kuultavissa – eräänlaista identiteettipolitiikkaa sekin, eikä varmasti levy-yhtiönsä mieleistä.

Lisää luettavaa