Oman genren keksiminen on päivän sana. Kun peruskategoriat rockin viitekehyksessä on louhittu tyhjiin, on brändääminen helpompaa kehittämällä bändille oma termi, jonka ainoana edustajana se itse toimii. Tamperelaisen Egokillsin kohdalla tämä termi on hippie metal.
Yhtyeen kakkosalbumi Mellowheadillä perinnetietoisen blacksabbathmaiset stoner-riffit kohtaavat Panteran groove metal -jyystön ja käydäänpä tutkimusmatkalla hetkittäin Göteborginkin puolella (Mellowhead). Ravistettuna, ei sekoitettuna tarjoiltu kokonaisuus hyppii tunnelmasta toiseen ja toisinaan yllättää kuulijansa raikkailla sovitusratkaisuilla.
On vaikea osoittaa, mitä hippimäistä yhtyeessä on lukuun ottamatta laulaja Janne Selon habitusta, muutamaa huumeviittausta ja Nibirun Kingston Walliin päin kumartavaa c-osaa. Tietämätön kuulija erehtyisi ensikuulemalta luulemaan Seloa Kyyria-aikaiseksi Ville Tuomeksi, mutta Selo onnistuu venyttämään bändistä uusia kierroksia harkitusti käytetyillä, varsin uskottavilla murinoilla.
Puutteistaan huolimatta Egokillsin toinen täyspitkä tarjoilee päällisin puolin asiallista altsumetallia, joka jää valitettavasti puolitiehen. Mellowhead ei ole parasta mihin näillä eväillä voisi päästä.
