Tampereen hippimetalliretkue ilahdutti keväällä kolmoslevyään ennakoineella Life’s A Party -biisillä, tai etenkin sen Breaking Badin hiekkamonttuversioksi väännetyllä videolla. Tämä banjoa ja discokomppia sisältävä kertakäyttörenkutus paljastuu irralliseksi muutoin huomattavasti diipimmällä ja musiikillisesti antoisammalla albumilla. Onneksi näin.
Grungen, hard rockin ja thrashin kolmikannasta ilmaisunsa muodostava bändi on saanut sointiinsa sävykkyyttä lisäämällä tyylillistä dynamiikkaa. Aiempia levyjä haitannutta tikistämisen tuntua on saatu vähemmäksi ja rennompi ote tuottaa komeita tuloksia. Yhtye ei pelkää ottaa fiilistelyä kappaleiden keskiöön sävellysten niin vaatiessa – ei se tosin ronskia tykittelyäkään ole unohtanut. Tasapaino on suurimmaksi osaksi kunnossa ja kun vastakohdat toimivat komeasti, ne myös tukevat toisiaan mainiosti.
Kappaleiden ytimessä on voimallinen tunne ja vaivihkaa mieleen jäävät monisyiset sävelmät. Aloituskaksikon jälkeen loppulevy onkin sangen hyvää tai erinomaista materiaalia, slovarihenkisen Utopian ja komeasti rynnistelevän Dormantin ollessa vain hiukan muita biisejä parempia.
