Pop-rock-formaattiin tehdyn instrumentaalimusiikin suurin kompastuskivi on siinä, kuinka saada musiikki kuulostamaan siltä kuin siitä ei vain puuttuisi jotain. Jotain, eli laulu. Siinä jyväskyläläislähtöinen, nyttemmin helsinkiläistynyt Maa Ilmasta onnistui komeasti jo debyytillään Iso yö (2021). Eikä itsevarmuutta sykkivää Kaunista kesäkaupunkiakaan kuunnellessa tule kertaakaan mieleen, että tämä kaipaisi laulajaa.
Benjami Koskisen johtaman ryhmän onnistumisen takaa se, että he hallitsevat kaksi etenkin instrumentaalimusiikissa perustavanlaatuisen tärkeää piirrettä: melodiat ja dynamiikan. Molemmat ovat nyt vieläpä debyyttiäkin paremmin näpeissä.
Kun popmusiikissa normaalisti päähuomion varastavat lauluääni ja tekstit puuttuvat, täytyy melodioiden kannatella kappaleet alusta loppuun. Ja kannattelevathan ne. Välillä kitara punoo kiehtovasti luikertelevia kulkuja ja toisinaan luotetaan yksinkertaisuuden ja toiston voimaan.
Maa Ilmasta on pohjimmiltaan “vain” kitararockyhtye, mutta onneksi paljon muutakin. Mielikuvitusta herättelevästi nimetyt kappaleet rakentuvat tapauskohtaisesti hyvinkin omanlaisiksi, kauniiksi teoksiksi. Täyteläisten sovitusten merkitys nousee sävellysten tasolle, mutta silti Maa Ilmasta onnistuu väistämään kliinisen näpräilyn tunteen. Baana ja Steissi sykkivät elämää, Lehtisaaren satakieli ja Saaristo henkivät kiireetöntä oleskelua. Laulajan roolin ottaa kuulija, jonka päässä laulujen teemat lopulta sanallistuvat ja melodiat täyttyvät merkityksistä.
