Myönnetään. Konseptitasolla meno on varsin progea: nuori yhtye maalailee instrumentaalimusiikin keinoin kuvia muistojensa Jyväskylästä. Turha vertailu menneisiin kannattaa kuitenkin lopettaa heti ja mikäli Anssi Tikanmäen klassikko Maisemakuvia Suomesta pyrkii liian pontevasti esiin aivo-onkaloista, puhallan pilliin. Iso yö ei jahtaa suurieleistä kansallisromantiikkaa. Kitaristi Benjami Koskisen sävellyksissä Jyväskylä on ikuistettu unenomaisina ja lämpöä säteilevinä polaroidkuvina ja rakeisina lyhytelokuvina, ei laajakangasspektaakkelina.
Jos antaa Maa Ilmasta -yhtyeen komean soiton huuhdella mieltään, kadottaa ajantajun ja varsinkin anaalisen analysointitarpeen. Iso yö vie sisäänsä eksyneen lempeällä mutta pitävällä syleilyllä toiseen todellisuuteen. Kappaleet on miksattu yhdeksi jatkumoksi, jossa abstraktimmin liplattelevat osuudet rytmittävät pääteemoja. Jokainen loppu on uusi alku eikä mentaalimatka katkea ennen kuin on määrä. Pönttövuoren tunnelin täyttää mystinen humina, Kotikonnut soi pakahduttavaa nostalgista hehkua, uhkean synabasson tahtiin sykkivä Betoniviidakko saa pulssin kiihtymään ja Auringonpistos räjäyttää maiseman ulvovilla kitaroilla.
Kokonaismuoto ei tunnu teennäiseltä kvasitaiteilulta. Kysymys on jännitteiden rakentamisesta ja purkamisesta. Tässä onnistutaan loistavasti. Iso yö tihkuu intohimoa ja raikasta vilpittömyyttä.
