Myönnän suhtautuneeni Smackboundiin aluksi epäluuloisesti. Onhan näitä nähty: nimekkäät, tässä tapauksessa muun muassa Stratovariuksesta ja Wintersunista tutut hahmot pistävät pystyyn coverpumpun, joka alkaa tehdä omaa materiaalia. Osaamista tällaisista superkokoonpanoista löytyy, mutta se ei aina takaa laatua. Bändin nimikin vei ajatukset lähinnä jonnekin Pantera-wannabe-osastolle.
Mutta jo 20/20-debyytti (2020) heitti ennakkoluulot roskiin ja näytti, ettei bändi leiki, vaan siltä löytyy sekä taitoa että terävä sävelkynä. Viimeisetkin epäilysten rippeet karisivat viimeistään siinä kohtaa, kun solisti Netta Laurenne avasi suunsa.
Väkevää metallista hard rockia tarjotaan nyt Hostage-kakkoslevyn merkeissä. Luonnollisesti sillä ei ole etuna debyytin yllätysmomenttia, mutta muuten palikat – tarttuvat kertsit, tymäkkä soundi ja monipuolinen repertoaari – ovat yhtä jämäkästi paikallaan. Eikä tätäkään arviota voi tehdä mainitsematta erikseen voimanpesä Lauranteen kykyä tulkita herkästi ja kauniisti tai revitellä äärirajoilla aina biisin vaatimalla tavalla. Kuuntele vaikka Break ja Imperfect Day, niin tiedät, mitä tarkoitan.
Näin kovilla näytöillä Smackboundilla on ovet auki minne vain.
