Ei voi mitään: vaikka menneisyydestä temppunsa emuloikin, maittaahan tämä vanhan liiton kuolojyräys aivan täysillä. Oma juttunsa Skeletal Remainsilla on ainakin siinä, että se ei ole minkään legendabändin suora kopio. Vaikka bändi on kuin menneeltä aikakaudelta, se silti tunnu olevan jumissa 1991-moodissa vaan höystää estottomasti menoaan biiseihin soveliailla ilmaisutavoilla.
Ensimmäisiä huomioita Skeletal Remainsista on toki laulu. Chris Monroyn aavemainen räähkyntä kuulostaa erehdyttävästi Martin Van Drunenilta, mikä edelleen vie ajatukset Pestilenceen ja Asphyxiin. Laulajakitaristi Monroyn todella hienot ja biisejä mahtavalla tavalla elävöittävät kitaraliidit muistuttavat mestari James Murphysta, minkä ansiosta voitaneen surutta vedellä mielleyhtymiä Canceriin ja Cause Of Deathin aikaiseen Obituaryynkin. Vielä kun rumputyö on vakaata myllerrystä humpasta voimalliseen tuplien tarpomiseen ja edelleen rehdisti lihasvoimin suoritettuun blastaukseen, koemme ihastuttavaa yhteyttä Harmony Corruptionin aikaiseen Napalm Deathiin.
Voiko tällä reseptillä siis mennä vikaan? Eipä oikein voi, eikä menekään. Vielä kun kansikin on Dan Seagraven tuotantoa, kaikki tuntuu olevan aivan kohdallaan. Tosin tässä läpikotaisessa menneisyyden ihannoinnissa ja esilletuomisessa on myös bändin riippakivi, jos siitä sellaista haluaa etsiä. Omaan makuun mennään todella lähellä optimaalista kuolometallin muotokieltä.