Arvio: Paradise Lost -kaksikko elvytti synth pop -rakkautensa – Erilliseksi projektiksi nostettu Host on päivitys ristiriitaisesta albumista

Arvio julkaistu Soundissa 2/2023.
Kirjoittanut: Nuutti Heiskala.

Arvio

Host
IX
Nuclear Blast

Host on Paradise Lostin Nick Holmesin ja Greg Mackintoshin uusi kasarivaikutteinen synth pop -bändi. Jos projektin nimi kuulostaa tutulta, johtuu se siitä että 1999 Paradise Lost päästi samannimisellä levyllään aina pinnan alta pilkottaneet 80-luvun new waven ja goth rockin vaikutteensa ensimmäistä kertaa etualalle.

Depechemodemainen Host (1999) ei ollut bändin kaikkien fanien mieleen. Välttääkseen taas pääasiallisen bändinsä pakan sekoittamista hienon Obsidianin (2020) jälkeen on kaksikko päättänyt erottaa IX:n erilliseksi projektiksi. Mackintoshin säveltämät ja Holmesin laulamat biisit ovat kuitenkin melodisesti täysin linjassa Paradise Lostin materiaalin kanssa ja äänimaailmansakin puolesta erittäin lähellä Host-albumia, joskin 2020-luvulle päivitettynä.

Levyn avaavat erittäin paradiselostmainen Wretched Soul ja sitä seuraava newordermainen sinkkubiisi Tomorrow’s Sky ovat erinomaisia sävellyksiä, ja taso pysyy korkeana läpi koko lyhyen 40-minuuttisen albumin. Silti on jotenkin kuvaavaa, että vaikka levyn päättävä A Flock Of Seagulls -cover I Ran (So Far Away) onkin onnistunut, ei se kuitenkaan ihan yllä 80-lukuisen alkuperäisen tasolle.

Lisää luettavaa