Arvio: Paramore ei tunnu vanhentuvan lainkaan – Jotakin uutta ja yllättävää uusi levy olisi silti kaivannut

Arvio julkaistu Soundissa 2/2023.
Kirjoittanut: Karoliina Kantola.

Arvio

Paramore
This Is Why
Atlantic

Paramore pamautti kuudennen studioalbuminsa This Is Why viisi vuotta edellisen albumin jälkeen. Bändin jäsenet kertovat viime vuosina kuunnelleensa aiempaa enemmän vanhempaa musiikkia, mutta suuria muutoksia entiseen tai bändiläisten ikääntymistä ei juuri ole kuultavissa.

Kun albumille nimen antanut aloituskappale lähtee pyörimään ja vokalisti Hayley Williamsin ääni raikuu kaiuttimista, on selvää, mistä yhtyeestä on kyse. Rinnalla soivat tietenkin paramorelaiset riffit, joita soittaa erinomaisesti kitaristi Taylor York, sekä pop-rock-emorytmit, joita hakkaa taitavasti rumpali Zac Farro.

Toisaalta jotakin uutta ja yllättävää olisi ollut virkistävää kuulla. Levyn kappaleet kulkevat tuttuun tempoon ja tyyliin, ja toisinaan ne kuulostavat vähän liiankin samanlaisilta keskenään sekä ylipäätään yhtyeen aiemman tuotannon kanssa. Mutta se toki tarkoittaa sitä, että he, jotka ovat ennenkin pitäneet bändistä, pitävät tästäkin levystä. Kuten aloitusraidassa lauletaan, ”You’re either with us or you can keep it”.

Vaihtelua tarjoavat herkkä Liar ja voimakas Crave. Singlebiisi The News on samaan aikaan kova, kaunis sekä kirpaiseva ja – sattumaa tai ei – kovin ajankohtainen: ”A war, a war, right behind my eyes/So I turn on the news, turn off the news.”

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa