On suuri ilo ja nautinto kuunnella oman lajinsa puhdasveristä klassikkoa, jonka uusi musiikki kykenee seisomaan pystyssä päin menneiden sankaritekojen rinnalla.
Slowdiven edustama shoegaze-estetiikka resonoi vahvasti tässä ajassa. Kolmenkympin rajapyykin ylittänyt yhtye pyrki 1990-luvun ikonisilla levyillään ajattomuuteen. Everything Is Alive todistaa jo upealla Shanty-avausraidallaan, että Neil Halsteadin, Rachel Goswellin ja muiden hidassukeltajien näkemys ajattomuudesta tuntuu oikeasti ajattomalta.
Slowdive on aina edustanut skenensä lempeämpää laitaa. Sen kitaravallit eivät ole rajuimmin kirskuvia tai kaiken altaan pois lanaavia. Nytkin Slowdiven rakentamat sointimassat muistuttavat harsoisessa kaikuisuudessaan enemmän upottavia pilvilinnoja ja tähtisateen värjäämää yötaivasta. Yhtyeen musiikista on ollut myös suora kuuloyhteys elektronisemman popin maailmaan, mikä tekee Slowdivesta luontevalla tavalla modernin kuuloisen.
Slowdiven viidettä albumia voi kuunnella eräänlaisena oppituntina siitä, miten tätä ajatusta toteutetaan kiinnostavasti ja hyviä popkappaleita raaka-aineena käyttäen.
Shoegaze-tyylin perusmetodi on musiikin kerroksellisuudella pelaaminen. Soundien efektoimisella, säröttämisellä ja erilaisilla kaiuilla rakennetaan jopa äärimmilleen viety avaruudellisuus, jossa laulut saavat saman kohtelun kuin soitinosuudet. Kaikesta soivasta rakennetaan paikka, jonne kuulija voi kadota.
Slowdiven viidettä albumia voi kuunnella eräänlaisena oppituntina siitä, miten tätä ajatusta toteutetaan kiinnostavasti ja hyviä popkappaleita raaka-aineena käyttäen. Loputtomasta layereillä askartelusta on tullut popin peruskaava ja tätäkin taustaa vasten nyky-Slowdiven äärimmäisen hallitussa ja vivahteikkaassa ilmaisussa on jotakin hyvin yleispätevää. On todella harvinaista, että vuonna 1989 perustettu kombo luo uutta musiikkia omana itsenään ja käy samalla kiinnostavaa dialogia popmusiikin nykyhetken kanssa.
Napakoista popnumeroista hartaana velloviin vyörytyksiin uiva albumikokonaisuus muistuttaa moneen otteeseen siitä, että Slowdive on paljon muutakin kuin ihanaa korvakarkkia ja audioeskapismia. Toiveikkaan melankolian virta on musiikillista sielunhoitoa parhaimmillaan. Esimerkiksi musiikin syvyysulottuvuudesta käy instrumentaali Prayer Remember, jossa toisiinsa kietoutuvista kitarakuvioista syntyy pakahduttavaa gospelia.
