Arvio: Symboliikka peittää sanoman – Ulla Kolla -debyytti jää kylmäksi ja vieraaksi kokemukseksi

Arvio julkaistu Soundissa 4/2023.
Kirjoittanut: Lassi Linnola.

Arvio

Ulla Kolla
Jäätie
Helmi Levyt

Pienen budjetin indie-folkia tehdään Suomessa joka pubissa ja korttelissa. Ulla Kollan kohdalla erottumistekijöitä haetaan lyriikoiden tappiinsa väännetystä luontosuhteesta, taustapiruna häärivästä Joose Keskitalosta sekä tämän toteuttamista puhallinosuuksista. Vaan ei auta: muutamaa pysäkkiä lukuun ottamatta Jäätie jää kylmäksi ja vieraaksi kokemukseksi.

Ongelmia riittää. Valtaosan ajasta sanoma jää symboliikan aluskasvuston peittoon, äänenkuva on epätasainen ja säkeistöt johtavat usein kuin viikon ryyppäämisen jälkeen äänitettyihin puhaltimiin. Stemmalaulut taas ovat sanalla sanoen hapokkaita. Esimerkkeinä vaikkapa Sukellan sydämeen -raidan kertosäe sekä Kuva, jossa mä oon kokonaisuudessaan.

Silti välillä tavoitetaan jotain suurta. Kaikki ajoissa päättyy -kappaleen ”Meren luodolla, sydäntalvella / selät on jäätyneet kiinni toisiinsa” -toteamus on ihmissuhdekuvauksena kylmäävä ja todistaa, että hetkittäin Ulla Kolla saa rakennettua saumattoman sillan ihmisen ja luonnon välille. Kun synnyt puolestaan antaa väkevää viitettä artistin melodiantajusta. Jos näitä hetkiä olisi enemmän, olisi Jäätie kovin erilainen matka.

Lisää luettavaa