Arvio: Synkän rap-vyörytyksen mestari Julma-Henri kuulostaa nyt onnelliselta ja helpottuneelta

Arvio julkaistu Soundissa 2/2024.
Kirjoittanut: Linda Söderholm.

Arvio

Julma-Henri
SRJTNT Vol. 3. - Paratiisi
Mörssi

Suomiräplegenda Julma-Henri on tullut tunnetuksi terävänä sosiaalisten ongelmien esilletuojana ja kommentoijana. Räppärin tuotannolla on ollut tendenssi olla raivorealistista, teemoissa yleensä yhteiskunnan varjopuolet sekä valtavirrasta unohdetut.

Uusi levy Paratiisi on perusvireeltään valoisa ja esittelee räppäristä uuden, positiivisemman puolen. Se sisältää paljon totutusta poikkeavaa materiaalia perheestä ja rakkaudesta. Edelleen balaklava päässä esiintyvä Henri kuvaa luonnollisesti inhimillistä tuskaa, mutta tämän albumin myötä myös siunauksia. Rakkauslauluja riimittelevä räppäri kuulostaa onnelliselta ja helpottuneelta, tiessään ovat katkeruus ja synkistely.

Henri osoittaa muuntautumiskykynsä myös soundinsa suhteen – painostavasta horrorcoresta, grimestä ja gangsta räpistä on tultu pitkälle. Klassiseen sämple-räppiin perustuva albumi on tikkiin tuotettu –huumaavat kulta-ajan soundit ja melodiset luupit luovat humaanille albumille täydellisen flow’n Henrin ja vierailijoiden säkeillä säestettynä. Levyltä löytyy erinomainen Asan fiittaama Rikosrekisteri pt 2 -kappale, joka on päivitetty versio vuoden 2007 Rikrek-hittibiisistä. Kuten rikosrekisteri vanhenee, niin kaikki muukin kääntyy parhain päin.

Lisää luettavaa