Jazzin, reggaen ja rockinkin mehuissa kypsäksi marinoidun Masa Orpanan Honk on laajentunut tenorin, alton ja baritonin puhallinsektiolla ja sehän tähän menoon sopii täydellisesti. Niin ensemble-työ kuin soolot soivat aseistariisuvalla lämmöllä. Mitään uusia pyöriä tässä ei keksitä, mutta vanhan liiton r&b:tä osaavat harvat vääntää näin luonnikkaasti.
Kiitettävän napakasti asiassa pysyvä kitaristi Jonni Gideon on Suomen oloissa harvinaisen luonteva laulaja, mutta silti koen bändin olevan elementissään erityisesti originaaleissa instrumentaaleissa, joita onkin listalla monia.
Kärkeen nousee herkullisen hidas blues Slower Slower, tällaista tunnelman leipomista jaksaisin helposti kuunnella koko albumillisen. Mieleeni ovat myös nopeammin synkopoivat rypistykset, kuten avausraita The Big B, Shakin’ At The South Park ja etenkin wah-wah-funky päätösraita Ratzo, missä mennään jo James Brown -vyöhykkeelle. Loistava tanssiraita! Juppo Paavolan ja Ville Vallilan rytmipolitiikka loistaa näissä erityisesti, samoin kuin Gideonin vokalisoimassa, New Orleans -rumbana kulkevassa Looking For My Babyssa. Chasin’ Upissa Gideonin kitara koukkaa maukkaasti twang-osastolle.
The Chasea voi varauksetta suositella kaikille, joita kiinnostaa tietää, mitä se rockin kaksonen roll oikein tarkoittaa.