Arvio: Ville Miettinen ottaa soolodebyytillään tyylit haltuun yksin ja bändillä – Uudet biisit ottavat niskalenkin vanhojen uudelleenlämmittelystä

Arvio julkaistu Soundissa 1/2023.
Kirjoittanut: Jari Mäkelä.

Arvio

Ville Miettinen
Toivoton romantikko
Humu/Hillotehdas/Asbestilevyt

Uusromanttisen punk-aallon jälkimainingeissa toimineen kuopiolaisen Ongelman kitaristi ja biisintekijä Ville Miettinen debytoi sooloartistina. Toivoton romantikko on kaksijakoinen albumi: vuosina 2019–2020 taltioiduista esityksistä kymmenen on Jukka Nissisen äänittämiä akustisia biisinpoikasia kitara ja mies -pohjalta; viisi kappaletta on toteutettu bändikokoonpanolla.

Akustisista biiseistä on puolet jo Ongelman aiemmin levyttämiä, eikä soolo-Miettinen anna niille lisäarvoa, pikemminkin päinvastoin. Ei kappaleissa mitään vikaa ole, mutta jotain niistä jää nyt uupumaan. Uudet biisit ovat sympaattisen aseistariisuvia: Buddy Hollylle kunniaa tekevä Lento historiaan voisi soida The Clash -tyyppisenä rock’n’roll -kipaleena. Kari Peitsamolle silmää vinkkaava Katujen Äänet ei saa lopettaa ansaitsee jo periaatteesta tulla ikuistetuksi äänilevylle.

Suurimman huomion varastavat bändikappaleet, joista Oo mun kaa ja nimibiisi ovat rullaavia ramopunkbiisejä, Ränttätänttämies ja Tuntuu kuin soittaisin Mötley Crüessa suomirokkeja, jollaisia Tehosekoitin tai Joni Ekman ovat joskus rustailleet vasemmalla kädellä. Oishan se kivaa loppuu vähän lyhyeen, mutta mukava melodia kuulostaa vähän Woudelta.

Lisää luettavaa