Arvio: Voiko jatko-osa olla alkuperäistä parempi? Paperi T ja Khid koettavat onneaan – ja tulosta syntyy

Paperi T & Khid
HBD RIP
Universal

Niinku tosimiehet osaa, vitun rumal t-paidal kiitämässä sotaan”, Khid aloittaa.

Harvoin jatko-osa parempi… tai ehkä kahesti, jos tälki kertaa mokais, mut jotenki ees makeesti”, Paperi T vastaa.

Aseveljet ovat palanneet jättömaalle kuin jäyhä poliisikaksikko nordic noir -elokuvan onnettomuuspaikalle. HBD RIP:llä kaksikko on kasvanut seitsemän vuoden takaisesta (niinkö kauan siitä on?) Ex ovis pullus… -mini-lp:stä aikuiseksi. Aiemman pätemisen sijaan ulosanti on nyt painokkaampaa.

HBD RIP osoittaa, että kaksikko on vahvimmillaan pitäessään ilmaisun niukkana: jokainen säe tuntuu painavalta, jopa aforistiselta. Näin on silloinkin, kun sanojen seasta nousee sellaisia absurdiuksia kuin ”sä voit vitun Muumipappa muuttaa vaik majakkaan”.

Paperi T on onnistunut välttämään sekä itsesäälin että hölmön viittausurheilun, ja Khidille on riittänyt, että hän on vain ollut oma itsensä.

Täyteen kauneuteensa levy kuitenkin kasvaa tarkovskilais-pansoniciaanisen tuotantonsa ansiosta. Jylhä pannuhuonekihinä on elokuvallisimmillaan Taksi-kappaleen nousevassa postrock-melodiassa, jonka päälle Paperi T räppää haluavansa ”paskasen talven ja paskemman kevään”.

Lause on vahingossa kenties dystooppisin, mitä tänä keväänä on kotimaisessa popmusiikissa sanottu.