Viisi vuotta sitten moni HIM-fani takuulla jännitti, mille polulle Ville Valo lähtisi ikonisen yhtyeen jälkeen. Sen vuoksi Neon Noirin voi ennustaa aiheuttavan kyyneliä. Ilosta.
Pitkään Valon tekemisiä seuranneet tuntevat levyn äärellä olonsa takuulla kotoisaksi, mutta ennen kaikkea ilahduttavaa on se, kuinka inspiroituneelta Neon Noir kuulostaa. Valon haastatteluissa mainitsemat The Cocteau Twins, The Cure (etenkin nimikkoraidan helisevissä kitaraleadeissa) ja kasari-alternative kuuluvat kokonaisuudessa, mutta soolodebyytillään Valo kuulostaa ennen kaikkea omalta itseltään tavalla, jota kukaan ei pysty jäljittelemään.
Vainoavan hieno ja hitaasti jännitteensä lunastava Heartful Of Ghosts pitää otteessaan. Albumin nimikkoraidasta voi puolestaan veikata yhtä Valon tulevien keikkojen kohokohdista. Seitsemänminuuttisen Vertigo Eyes -päätösraidan epilogin rautalankakitarat vievät levyn Valon musiikillisen matkan alkupisteeseen Agentsin pariin.
Pimeyden ja päivänvalon välillä tasapainotteleva levy on sielultaan ja soinniltaan HIMin tuotannosta eniten sukua Deep Shadows And Brilliant Highlightsille (2001) ja Venus Doomille (2007). Valo on antanut itselleen haasteen tehdessään levyn lähes täysin yksin, mutta riski on kannattanut. Albumia kuunnellessa ei voi olla ihastelematta Valon tyylitajua multi-instrumentalistina: etenkin levyn melodiset kitarakuviot ja hyvällä maulla toteutetut syntetisaattorit (erityisesti esillä Zener Solitairessa) tekevät visiosta väkevän.
Ville Valon maailmantähteyden kirkkaimmista päivistä on ennättänyt kulua liki 20 vuotta, joten onko Neon Noirille tilausta? Ainakin loppuunmyytyjen keikkojen perusteella kyllä, mutta myös trendien tuulet voivat olla Valon puolella, sillä goottilainen estetiikka on viime aikoina ollut nosteessa.
Ville Valo ei ole aiemminkaan tehnyt asioita puolivillaisesti, mutta Neon Noir on hänenkin mittapuullaan erittäin vahva kokonaisuus, jossa jokainen sävel on harkittu. Neon Noir on upea levy ja hieno uusi luku legendaariselle uralle.