BARATHRUM: Venomous

Arvio julkaistu Soundissa 01/2003.
Kirjoittanut: Nalle Österman.
Venomous saattaa olla Barathrumin toiseksi viimeinen albumi. Ainakin, mikäli yhtyeen dynamo Demonos Sova pitää kiinni päätöksestään pistää pillit pussiin, kun on saanut tehtyä levytettyjen albumiensa ensimmäisistä kirjaimista koostuvan Hail Sova-tribuutin itselleen. Ja nyt ollaan siis v-kirjaimessa.

Arvio

BARATHRUM
Venomous
Spinefarm

Venomous saattaa olla Barathrumin toiseksi viimeinen albumi. Ainakin, mikäli yhtyeen dynamo Demonos Sova pitää kiinni päätöksestään pistää pillit pussiin, kun on saanut tehtyä levytettyjen albumiensa ensimmäisistä kirjaimista koostuvan Hail Sova-tribuutin itselleen. Ja nyt ollaan siis v-kirjaimessa.

Musiikillisesti mitään uutta ei ole luvassa auringon alla – tai 30 asteen pakkasessa – vaan Barathrum jatkaa edelleen esikuviensa Venomin ja varhaisen Bathoryn viitoittamalla tiellä. Ahti Kortelaisen Tico-Tico-studiolla miksaama levy on soundeiltaan räkäisempi ja raaempi kuin parin vuoden takainen Mikko Karmilan tuottama Okkult, mikä palvelee yhtyeen esittämää primitiivistä black metallia – vai pitäisikö sanoa black rockia – paremmin.

Tahtia Venomousilla lyö Janne Parviainen – salanimellä Abyssir – mikä takaa kompin pysyvän tiukkana kolmen basson ja kahden kitaran muodostamalle sävelpohjalle, jonka päälle Sova kähisee tuttuun tapaansa. Avausraita Witchmaster käynnistää albumin kuin Motörheadin Overkill ikään, mutta muuten alkupään materiaali on yllättävän vaisua. Vasta viidentenä kuultava Lusifer, sitä seuraava Would You Sleep With A Demon? sekä loppupuolen Black Death hönkivät tavalla, mitä odottaa vanhan vihtahousun nimeen vannovalta mesenaatilta. Vaikka piristymisen merkkejä edelliseen albumiin onkin kuultavissa, saa keskinkertainen kokonaisuus keskinkertaiset pisteet. Yllätykset eivät tässä vaiheessa uraa olisi pahitteeksi. 

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa