BAT FOR LASHES: The Bride

BAT FOR LASHES
The Bride
Parlophone

Englantilais-pakistanilainen laulaja, lauluntekijä ja multi-instrumentalisti Natasha Khan sai ansaitsemaansa huomiota taiteilijanimellä Bat For Lashes tekemällään ensialbumilla Fur And Gold (2006). Two Suns (2009) ja The Haunted Man (2012) jatkoivat taiteellista kasvua, jonka tuorein huipennus on teema-albumiksi luotu The Bride.

The Bridella Natasha Khan on elämänsä suurta hetkeä odottava morsian, joka saa kirkon alttarilla kuulla sulhasensa kuolleen matkalla vihkipaikalle. I Don introna soiva harpun helähdys kuvastaa hääpäivän aaton herkkyyttä ja suuria toiveita. Joe’s Dreamin Twin Peaks -kitara luo jännitettä sähköpianon pehmentäessä tunnelmaa. Khanin laulutaidot korostuvat In God’s Housella morsiamen odottaessa sulhastaan silmät kosteina ja ripset pitkinä.

Teemaisuudestaan huolimatta The Bridesta voi nauttia myös erillisinä kappaleina, joiden kirjoittajana Natasha Khan on kiistaton lahjakkuus.

Suru-uutisen saavuttua alkaa yksinäinen häämatka. Honeymooning Alonen jälkeen levyn keskivaiheille sijoitettu Sunday Love on The Briden ainoana ripeätempoisena lauluna ilmiselvä pophitti. Never Forgive The Angelsilla Khan tarjoaa häivähdykset Nick Cavelle ominaista tunnelmaa ja hypnoottista americanaa. Pianoballadia If I Knew seuraava ja jälleen Angelo Badalamentin Twin Peaks -soundtrackistä muistuttava I Will Love Again tuo kovia kokeneelle morsiamelle tarvittavaa lohtua ja uskoa tulevaisuuteen. Laadukkaassa joukossa The Briden vähiten onnistuneeksi lauluksi erottuu aavemainen ja akustiselta kitaraltaan espanjalaissävyinen puheraita Widow’s Peak.

Teemaisuudestaan huolimatta The Bridesta voi nauttia myös erillisinä kappaleina, joiden kirjoittajana Natasha Khan on kiistaton lahjakkuus. Bat For Lashes ei tosin tarjoa Björkin tai Tori Amosin kaltaista sävellyksellistä temppuilua vaan selkeitä, aistikkaalla sounditajulla ja hyvällä maulla toteutettuja pehmeäsointisia lauluja. The Briden kiireettömän hillityssä tyylikkyydessä on eleetöntä tunteikkuutta. Aivan kuin Khanin intiimeissä ja paikoin pehmeämpiäänisen Annie Lennoxin mieleen tuovissa tulkinnoissa, joiden läheisyys houkuttelee pidättämään hengitystä.