Levyarvio: Nostalgiassa rypeminen on saavuttanut lakipisteensä – Bat For Lashesin kasari-revivalismi ei pure

Bat For Lashes
Lost Girls
AWAL

Kurimuksen tavoin kurnuttava kasari-revivalismi on vaatinut tuoreimman uhrinsa. Tavallisesti niin ihana ja omaperäinen Natasha Khan eli Bat For Lashes on julkaissut upean diskografiansa jatkeeksi tavattoman tylsän albumin, joka nojaa vahvan kappalemateriaalin sijaan äänitekniseen kikkailuun ja elähtäneeseen neo-noir -estetiikkaan.

Kasettimuodossakin julkaistu Lost Girls on piinallisen selvä merkki siitä, että nostalgiavajeessa rypeminen on saavuttanut lakipisteensä. Se, mikä alkoi virkistävänä retroiluna, on näivettynyt ontoksi fetisismiksi – jäljellä on pelkkää neonväreillä vuorattua Stranger Things -paskaa, jossa ulkomuoto on sisältöä tärkeämpää. Ainoastaan Desert Man ja Mountains muistuttavat kuulijaa Khanin taidosta luoda minimalistisista palikoista hätkähdyttäviä kokonaisuuksia. Mikä pahinta, ei Lost Girls kasva edes kärsivällisen kuuntelun myötä, vaan tyhjenee tyhjenemistään kuin kimmeltävä ja surullinen vappupallo.

Kaikki on toki suhteellista. Monen muun artistin tapauksessa Lost Girls voisi olla ihan kohtuullinen tai jopa trendikäs suoritus. Bat For Lashesin kohdalla kyseessä on kuitenkin koko uran tylsin, typerin ja turhin levy.