Newyorkilainen Ben Kweller kuulostaa tekstien substanssiin uskovalta laulaja-lauluntekijältä, joka on nuorempana diggaillut Velvet Undergroundia ja Jonathan Richmania, jopa NY Dollsia. Tuntuupa jossain The Beatlesinkin tuoksu. Nyt vanhoista suosikeista pusertuu vaikutetta hänen New Yorkin tyyliin pelkistetysti folk-rockahtaviin viisuihinsa. Akustista kitaraa, pianoa ja harppua soittavan Kwellerin tukena on oma rytmisektio ja sähkökitaristi, joka paikoin riipii vängästi vanhanaikaisia, intensiivisiä pikku sooloja.
Musiikillisesti Kweller kuitenkin viime kädessä hiihtää juuri sen verran esikuviensa perässä, että kiekon parhaaksi anniksi kohoavat hänen tunnistettavaa todellisuutta käsittelevät lyriikkansa. Benin ääni on poikamaisen hauras, mutta hän laulaa tekstinsä niin läsnäollen, että niiden tarinoihin ja opetuksiin imeytyy väkisinkin mukaan. Kaadettujen kaksoistornien maasta tulijaksi Kweller välittää sellaista tervejärkistä ja vitsittömästi huumorintajuista elämänmyönteisyyttä, jolle nyt on erityisesti käyttöä.
BEN KWELLER: On My Way
Arvio julkaistu Soundissa 10/2004.
Kirjoittanut: Jussi Niemi.
Newyorkilainen Ben Kweller kuulostaa tekstien substanssiin uskovalta laulaja-lauluntekijältä, joka on nuorempana diggaillut Velvet Undergroundia ja Jonathan Richmania, jopa NY Dollsia. Tuntuupa jossain The Beatlesinkin tuoksu.
Arvio
BEN KWELLER
On My Way
ATO
On My Way
ATO