Parikymppisiksi ehtineet Manda-Rin, Sci-Fi Steven ja John Disco rakastavat edelleen teinipoweria ja Popia, inhoavat musiikkiteollisuutta ja kaipaavat kasvottoman nykymusiikin keskelle persoonia ja esikuvia, niinkuin 80-luvun Madonnaa (kappaleessa Action And Drama). Parempia poptähtiä kuin Bis itse saa kyllä hakea, sillä heillähän on mahtavat taiteilijanimet, he kiinnittävät huomiota ulkonäköseikkoihin ja heillä tuntuu olevan mielipide asiasta kuin asiasta, eivätkä he pelkää kiljua sitä julki.
Musiikillisesti Bis ei ole edennyt huimin harppauksin sitten parin vuoden takaisen The New Transistor Heroesin, eikä se liene ollut tarkoituskaan. Edelleen suurin osa kappaleista on karkkipunkkia, nyt tosin useimmiten discomausteilla. Parhaimmillaan, kuten levyn ensisinglellä Eurodisco ja ei-sentimentaalisesti kiusatusta tytöstä kertovalla The Hit Girlillä, formaatti toimii mainiosti, mutta välillä poika- ja tyttöäänisen kiljunnan yhdistäminen skankahtaviin rytmeihin alkaa maistua puulta. Siksi levyn muistettavimmaksi kappaleeksi nousee melkein aikuiselta kuulostava kaunis Detour, joka saa ihmettelemään, onko Bis salaa kasvamassa isoksi.