BLACK BREATH: Slaves Beyond Death

Arvio julkaistu Soundissa 10/2015.
Kirjoittanut: Vesa Siltanen.

Arvio

BLACK BREATH
Slaves Beyond Death
Southern Lord

Black Breathin kolmas pitkäsoitto on äänitetty Converge-kitaristi Kurt Balloun GodCity studiolla Salemissa, Massachusettsissa. Noidista tunnettu Salem onkin osuva miljöö Black Breathin kalmankatkuiselle death metalille. Slaves Beyond Death on 50 minuuttia turboahdettua sirkkelöintiä, jonka teemat pyörivät lajityypille ominaisesti misantrooppisen väkivallan ja silvottujen ruumiinosien ympärillä.

Ensikosketus ei lupaa paljon, mutta levy osoittautuu hitaasti aukeavaksi. Joka kuuntelukerralla löytyy uusia sävyjä. Riffit ovat melodisia ja paikoin hyvin tarttuvia. Biiseissä on sopivassa suhteessa suoraviivaista mättöä ja fiilistelyä. Dynamiikassa on tarpeeksi vaihtelua, jotta kuulijan mielenkiinto pysyy yllä. Levyn päättävä instrumentaali Chains Of The Afterlife onnistuu jopa olemaan oikeasti kaunis. Tätä lisää!

Slaves Beyond Deathin soundeja on miellyttävä kuunnella. Bändi kuulostaa isolta olematta sekavaa puuroa. Soittimet erottuvat ja Neil McAdamsin edellisten levyjen hardcore-huuto on muuttunut munakkaaksi ärinäksi.

Vielä kun sanoitukset olisivat jotain muuta kuin kliseistä verimässäilyä, niin levy nousisi ihan toiseen potenssiin. Vaan hyvä se on näinkin.

Lisää luettavaa