BLACK KIDS: Partie Traumatic

BLACK KIDS
Partie Traumatic
Almost Gold

Jos levyltä välittyy vilpitön innostus, se pelastaa usein paljon. Niin myös floridalaisen Black Kidsin ensialbumin tapauksessa.

Kohuttu ja kehuttu viisikko tuntuu yrittävän kaikkensa, mutta Partie Traumatic -levyn anti jää vähäiseksi. Yhtye on innokas, mutta sen musiikki ihmetyttää tyhjänpäiväisyydellään. Näinkö vähän sisältöä kansainvälisen popbisneksen kuumimmalta uudelta nimeltä nykyään vaaditaan?

Parhaimmillaan Black Kidsin reippaat rallit tuovat mieleen The Killersin ensimmäisen albumin kivat ja ketterät hitit. Huonoimmillaan niiden tamppaus aiheuttaa samanlaista myötähäpeää kuin The Curen vanhemmalla iällä levyttämät tekopirteät renkutukset. 1980-luvulla tehtyjen amerikkalaisten nuorisoelokuvien soundtrackit tulvivat juuri tällaisia bändejä, 2000-luvulla niille etsitään markkinointipaikkoja tv-sarjoista.

Partie Traumatic -levyn tuottaneesta Bernard Butlerista on kuin varkain tullut yksi halutuimmista ja menestyneimmistä poplevyjen tuottajista. Tunnistettavaa soundia tai tyyliä entinen Suede-kitaristi ei ole pystynyt kehittämään, eikä sellaiseen liene tarvettakaan. Tärkeämpi on kuulla ja tunnistaa, mitä yleisö milloinkin kaipaa. Siinä Butler on onnistunut mainiosti.