Bloc Partyn kolmas levy Intimacy (2008) enteili bändin tarinalle loppua. Viestit yhtyeen lähipiiristä antoivat olettaa, etteivät jäsenten väliset kemiat ole kunnossa. Tätä vahvisti entisestään nokkamies Kele Okereken päätös aloittaa soolo-ura. Parin vuoden hiljaiselo ajoi kuitenkin asiansa ja Bloc Party palasi vastoin odotuksia yhteen.
Bloc Partyn katalogi on hyvin mielenkiintoista tarkasteltavaa, sillä yhtyeen kaikki levyt eroavat paljon toisistaan. Trendikäs ja energinen debyytti (Silent Alarm, 2005) ihastutti silkalla uutuudellaan, mutta todellinen täysosuma tuli vasta A Weekend In The City -levyn (2007) myötä. Näiden rinnalla Intimacy oli lähinnä kylmän harkittu ja luotaantyöntävä levy.
Fourin myötä Bloc Party on jälleen löytänyt uuden vivahteen sointiinsa ja tällä kertaa hivenen yllättävästä suunnasta – ysärigrungelta haiskahtavia kitaravalleja ei olisi aivan ensimmäiseksi osannut yhdistää Bloc Partyyn, mutta näin on päässyt käymään. Ratkaisu toimii hyvin, mutta vähemmälläkin annostelulla olisi pärjännyt.
Oli kitaravyörytyksestä mitä mieltä tahansa, niin biisimateriaali Fourilla on kauttaaltaan vahvaa. Nykivällä rytmiikalla etenevä Real Talk on yksi kuluvan vuoden hienoimpia kappaleita eikä vahvasti The Policen sointia lainaava Day Four jää kovinkaan kauas. Mättämisen puolelle kallistuneista kappaleista oivaltavin on 3×3, jonka alussa kuultavaa örinälaulua ei näillä levyillä usein kuulla.
Vaikka Fouria ei täysin onnistuneena kokonaisuutena voi pitää, on ehdottomat lisäpisteet annettava ennakkoluulottomasta rajojen venyttämisestä.
