Levyarvio: Bloc Party hylkäsi seesteisyyden ja palasi bändisoittoon – Alpha Games -albumi jättää kuulijan hämmentyneeseen tilaan

Bloc Party
Alpha Games
Infectious

Kele Okereken ja Russell Lissackin luotsaaman Bloc Partyn kolmen ensimmäisen albumin huippukauden 2005–2008 jälkeen yhtye oli ensin hajota kokonaan. Four (2012) jäi yritykseksi palata alkuaikojen indierockiin. Sitten rytmiryhmä karkasi tiehensä. Menomena-basisti Justin Harrisin kanssa julkaistu Hymns (2016) esitteli seestyneemmän Bloc Partyn, mutta se ei suurelle yleisölle kelvannut.

Uuden rumpali Louise Bartlen kanssa tehdyn Silent Alarm Live -kiertueen 2018–2019 käynnistämä innostus bändisoittoon kuuluu albumilla. Soundcheckeissä muovautunut Traps starttaa kuin Sugababes-versio I Bet You Look Good On The Dance Floorista. Mieleenjäävin biisi The Girls Are Fighting on yhdistelmä Adam And The Antsia ja Franz Ferdinandia. Lissackin efektoitu kitarasoolo kuulostaa ihanan kipeältä.

Nykykokoonpanon soitto kulkee ja Nick Launayn tuottamat soundit ovat kenties bändin uran parhaat, mutta erottuvia sävelmiä ei riitä kiitettäväksi albumikokonaisuudeksi asti. Kokeileva Rough Justice edustaa levyn vahvinta antia. Viihteellinen If We Get Caught enteilee Okereken mahdollisesti kesyyntyvän jopa The Killers/U2-linjoille, ennen kuin päätössaarna The Peace Offering hylkää kuulijansa hämmentyneeseen tilaan.