BOB MOULD: Beauty & Ruin

BOB MOULD
Beauty & Ruin
Cranary Music

Punkrock-ikoni Bob Mould on tehnyt Hüsker Dün ja Sugarin jälkeen jo toistakymmentä rätväkkää soololevyä. Jossain vaiheessahan Bob ilmoitti julkisuudessa vetäytyvänsä soittohommista kuulo-ongelmiensa vuoksi, mutta ilmeisesti ne ovat nyt takana ja hyvä niin.

Levyn ehdoton herkkupala on I Don’t Know You Anymore, jossa Bobin luontaiset beatlesiaaniset melodiakyvyt näyttävät taas närhen munat epäilijöille. Tuleva klassikko, jota voisin kuunnella vaikka viikon putkeen. Levyn mielenkiintoa pitää yllä se, että räväköitä punk-rykäisyjä ja poppeja on osattu taitavasti vaihdella. Tällä levyllä ei tavallaan ole mitään erityisen uutta, vaan aiemmilta levyiltä tuttu muotokieli on läsnä.

Särökitara on parhaimmillaan kuin aarpora, joka jyskyttää ämyreistä suoraan kallooni. 12-kieliset akustiset kitarat helisevät makeasti taustalla tai pinnassa. Kitarasooloissa on upeita melodisia judansseja.

Bob laulaa vetävän tenhoavasti ihmissuhteista ja rakkaudesta. Kuin ikävän säälimätön leka takoisi epätoivon alasinta. Sanoituksissa on selkeää jujua, ei siis ihan tavanomaisinta räiskälehommaa.

On pakko mainita myös rumpali Wurster, joka pitää paletin tiukasti kasassa. Erinomainen paiskoja. Äijä muuten lyö lujaa ja katkoo kapuloita kuin peijooni. Aikoinaan Tavastiallakin rumpujen tienovilla oli kauhea läjä katkottuja keppejä.