Hüsker Dü -nokkamiehen kymmenen vuotta kestänyt hiljaisuus särmikkään kitararockin maailmassa on päättynyt. Tässä välissä Mould toki sohaisi parikin kertaa kepillä jäätä elektro-projektinsa kanssa, mutta ne kokeilut menivät varmasti ohitse myös suurimmalta osalta miehen vanhoista faneista.
District Linella Mould on onnistuneesti liittoutunutz Fugazi-rumpali Brendan Cantyn kanssa. Cantyn voimakas ja tarkka rumputyöskentely antaa Mouldille sellaisen taustatuen, josta mies on sitten Sugarin hajoamisen vain voinut haaveilla. Ryhdikkäät taustat tuntuvat antaneen myös Mouldin tulkintaan uudenlaista itsevarmuutta, joka on selvästi puuttunut kaikilta The Last Dog And Pony Show -levyä (1998) seuranneilta sooloilta. Jo räyhäkkäästä Stupid Now -avauksesta lähtien on selvää, ettei Mould ole palannut kehiin anteeksi pyytelemään.
Vaikka yksityiselämän linkittäminen musiikkiin onkin aina hieman arveluttavaa, en voi olla ajattelematta itsevarmuuden nousun yhteyttä Mouldin rankasti laihtuneeseen ja vihdoin kaapista tulleeseen uuteen olemukseen. Mouldin historian tuntien näillä seikoilla saattaa olla suurempi merkitys kuin kuvittelemmekaan.
