Aikana, jona Suomen musiikkilehdissä vielä puhuttiin ihan tosissaan “konemusasta”, tömäytti brixtonilainen Tim Simenon tiskiin albumin, joka hämärsi ohjelmoidun ja soitetun rajapintaa vastaansanomattomasti. Vuoden 1995 Clear on sekä euro- että jenkkiversionaan todellinen ajaton merkkipaalu.
Yhdistettyään elektronisen ja akustisen saumattomasti ja samalla päivitettyään käsityksemme psykedeliasta, Simenon katosi tutkasta. Depeche Moden Ultran (1997) tuottamisen ja yhtyeen keikkakokoonpanossa kiertämisen ohella miehestä ei olla satunnaisten projektien ohella kuultu.
Nyt guru, oraakkeli ja edelläkävijä astuu ulos luolastaan tuoretta albumia kantaen. Onko Future Chaos vastaava laintaulu kuin Clear? Täriseekö maa, tutiseeko puntti, räjähtääkö pää? No vähän.
Mitään varsinaisesti uutta viime kesänä 40 vuotta täyttänyt Simenon ei esittele. Burialit on kuunneltu ja divaritähdet kuten Jon Spencer ja Mark Lanegan mukaan pestattu. 2000-luvun Justin Warfieldinä, eli solistisena ja sävellyksellisenä tukena, toimii Lontoon asukki Paul Conboy. Hän kuulostaa aivan usein aivan liikaa Thom Yorkelta.