BUCK 65: Talkin´Honky Blues

"Maybe the most honest/probably the least funky", kuvaa Buck 65 (Rich Terfry Kanadan Nova Scotiasta) itseään albuminsa avausraidalla Leftfielder ja jatkaa: "permanent scar on the smooth face of mediocrity/just leave it up to me to rock it awkwardly". Ei turhaa puhetta, mutta alakanttiin. Nimensä väärtti levy ei erotu metri-hiphopista pelkästään ilmeisellä valkoisuudellaan, vaan monella muullakin tapaa. Ja nimenomaan edukseen.

Lyriikoista, biiteistä ja scratcheistä vastaavaa maestroa avittaa hieno Savant Guard -yhtye, jonka tunnelmallista italowestern-soundia leimaa avara ruosteinen sähkökitarointi, tuoreesti primitiivinen elektroniikka ja verkkainen roots reggaeta lainaileva rytmiikka. Välillä roadfilmimäistä maisemaa tehostetaan herkällä akustisella kitaralla, hajamielisellä pianolla tai haikealla pedal steelillä. Ainoa miinus tulee Terfryn tavasta kähistä auktoriteettia tavoitellen: hänen mehukkuudellaan ja oivaltavalla huumorillaan kuuntelemaan pakottavat riiminsä kantaisivat ihan luomunakin. Jack Kerouac ja William Burroughs ovat niiden kummisetiä enemmän kuin Chuck D ja Guru, vaikka jälkimmäistenkin innoitus taustalla lymyää.

18 raidan ohjelma on pitkä, vaan ei pitkästyttävä. Mitä enemmän levyä kuuntelee, sitä enemmän se luovuttaa pikantteja yksityiskohtia, teräviä henkilökuvia ja elokuvallisia visioita.