Burial-nimellä musiikkia julkaisevan taiteilijan henkilöllisyys on tarkoin varjeltu salaisuus. Hän on haastatteluissa sanonut, että haluaa musiikkiaan kuunneltavan itsenään, ilman taustatarinaa. 90-luvun Cool Britannia -vuosina hetkisen huipulla säksättänyt two-step muodostaa Burialin tuotannon rytmisen pohjan. Minulle jäi kyseisestä musiikinlajista hieman kokaiinipitoisella tavalla ikävä ja diskanttinen mielikuva.
Burialissa ei sen sijaan ole mitään ikävää. Tiukkoine mutta samalla kompuroivine rytmeineen, mystisine syntetisaattoreineen, kuulokuvaan ja siitä ulos vaeltavine puheenpätkineen sekä holtittomasti pitchattuine lauluineen Untrue on aika salaperäinen kokemus. Tuttuja elementtejä on tällä levyllä yhdistelty välillä tavalla, joka saa ne tuntumaan oudoilta ja vieraannuttavilta, aluksi jopa ajoittain naurettavilta. Koko levy ui kaiussa, eli merkittävä osa kulloinkin kuuntelussa olevasta äänimaisemasta tuntuu tulevan matkan takaa. Androgyyneiksi väännetyt ihmisäänet saavat aikaan tunteen pätkivästä lähetyksestä.
Untrue ei toivota kuulijaa ainakaan heti tervetulleeksi, mutta vaivaa kannattaa nähdä. Kun levyyn pääsee sisälle, se on loputon ilo. Joskin hiukan synkkä sellainen.