CHRIS ECKMAN: Harney County

Arvio julkaistu Soundissa 12/2013.
Kirjoittanut: Pertti Ojala.

Arvio

CHRIS ECKMAN
Harney County
Glitterhouse

Päätyönään pian 30 vuotta sitten perustettua The Walkaboutsia johtanut Chris Eckman palaa uusimmalla soololevyllään niihin avariin maisemiin, joista inspiroitui jo yhtyeensä viimeisimmällä studioalbumilla Travels In The Dustland.

Oregonin osavaltion kaakkoisosassa sijaisevaa Harney Countya ja sen ihmisiä ja jylhyyttä Chris Eckman kunnioittaa pääosin hitailla ja pelkistetysti toteutetuilla lauluillaan. Amerikkalaisuudestaan huolimatta jo pitkään Eurooppaa ja etenkin Slovenian Ljubljanaa tukikohtanaan pitäneen Eckmanin akustisten kitaroiden ja urkujen rinnalla kuullaan useimmiten vain Ziga Golopin sähkötöntä pystybassoa. Milan Cimfen rummut ovat vain satunnainen mauste, The Walkabouts -kumppani Paul Austinin sähkökitara soi vain The Carnival Smokella ja Terry Lee Halen huuliharppu värittää levyn ainoaksi varsinaiseksi rockbiisiksi sovitettua Many Moonsia.

Requiem For The Old School Heavyllä Chris Eckmanin kipakassa otteessa on aavistus Nick Cave & The Bad Seedsin ilkeyttä. Katy Cruel on albumin yksinäinen traditionaalinen sävelmä, ja sitä seuraavassa Sound Of No Returnissä on niin ikään kansanmelodista tunnelmaa.

Chris Eckmanin Euroopasta käsin kotimaataan tutkiskelevassa americanassa on korvin kuultavaa sukulaisuutta The Triffidsin tapaan muuttaa Australian aavat ja karutkin maisemat lämmittäviksi ja mieltä ylentäviksi lauluiksi.

Lisää luettavaa